keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Tulevia tapahtumia syksyllä 08

Syksyn muiden kiireiden vuoksi ei toisessa maailmassa leikkimiseen ole kauheasti aikaa ollut, mutta onneksi muut aktiivit Le:n johdolla ovat pitäneet tonttia ja toimintaa pystyssä. Nyt yritän kuitenkin aktivoitua edes hiukan, tiedottamalla erilaisista tapahtumista, joita syksyn ajalle on suunniteltu.

Avattareja seuraamassa lukuvuoden avajaisia 1.9.2008.

Huomenna (2.10 klo 17-19) alkavat torstaisin koko lokakuun ajan pidettävät Studia Generalia -luennot, tällä kertaa aiheenaan 'Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteys'. Luennot välitetään Porthanian salista pilotinomaisesti myös OK:n tontin auditorioon. Mahdollista paluukanavaa kysymyksille Second Lifesta saliin harkittaneen testattavaksi myöhemmin kuussa jos aikaa ja kysyntää on.

Keskiviikkona 22.10 järjestetään vuotuinen epäkonferenssi Konfabulaari, ja sen yhteyteen on myös kaavailtu joko joidenkin sessioiden lähettämistä Second Lifeen, tai jopa oman SL-aiheisen session pitoa (SL:ssä ja reaalimaailmassa). Suunnittelu on vielä kesken ja mnossa tapahtuman wikissä, eli osallistua saa jo tässä vaiheessa.

Torstaina 6.11.2008 järjestetään kymmenes maailmanlaajuiden videoneuvottelun Megaconference X. Tapahtumaa voi seurata livenä ok:n tontilla, ja onpa meiltä jopa hyväksytty reilun kymmenen minuutin puheenvuoro, jossa saataisiin esitellä Second Lifen käyttöä maailmanlaajuiselle seuraajajoukolle (satoja organisaatioita). Tarkoituksena olisi siis vetää tuo puheenvuoro SL:ssä ja välittää se videoneuvottelun kautta maailmalle. Itse toimin varmaan tekniikan taustapiruna, joten mukaan kaivattaisiin myös muita esittäjiä kertomaan lyhyesti jostain omasta casestaan, tutkimuksestaan, kokemuksistaan, tms.

Lisäksi tulee varmaan jotain muitakin tapahtumia, joita ei ole vielä tiedossa tässä vaiheessa. Ideoitakin saa esittää!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näin paljon tapahtumia luvassa! Hieno juttu!

Vaiks kyseessä ei olekaan mikään OK:n virallinen pilotti, kantsis varmaan miettiä tuota tiedotuspuolta. Toimiikohan tää sun blogi tästä eteenpäin parhaana ajankohtaisten tapahtumien seurantakanavana, vai pitäiskö perustaa GoogleCalendar? Muistelin että Yoen kievarilla olis sellainen...

Ajankohtaiset tapahtumat löytyy varmaan myös itse SL-tontilta, ilmoitustaululta, je?

Sammy Breiz kirjoitti...

Joo, tuo tiedotus on yksi mihin pitäneisi panostaa... Ajattelin, että jos tämänpäiväinen Studia menee ookoo, niin laitan seuraavista jonkinlaista mainosta menemään. Tontilla mainoksia toki jo on, mutta ei vielä edes wikissä tms...

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin työväenopistossa on OPH:n osarahoittama sosiaalisen median hanke, jossa yhteistyökumppanina on Palmenia. Tähän liittyen meillä on marraskuussa kolme yleisluentoa, jotka pyritään saamaan myös Second Lifeen OK:n auditorioon, jos mahdollista, tai EduFinlandin muille foorumeille. Esim. Anne Rongas on antanut luvan ConnectPro-luentonsa näyttämiseen Second Lifessa.

To 13.11.2008 klo 16.50 – 18:20
Web 2.0 tulee - oletko valmis? – Esimerkkejä sosiaalisen median nettipalveluista
Tietotekniikkasuunnittelija Juhana Mykrä

To 20.11.2008 klo 16.50 – 18:20
Nuoret ovat netissä – pitäisikö minunkin?
Suunnittelija Annukka Koivunen, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

To 27.11.2008 klo 16.50 – 18:20
Wikit ja blogit sosiaalisen median verkoissa
Aineenopettaja Anne Rongas, Kotkan aikuislukio

Sammy Breiz kirjoitti...

Hei joo, tuohan kuullostaa hyvälle!
Keskustellaan yksityiskohdista tarkemmin jossain välissä, mutta mielellämme olisimme mukana tuollaista järkkäämässä :)

Sammy Breiz kirjoitti...

Ja ihan vielä vahvistuksena kommentti tähän, eli nuo työväenopiston luennot toteutuvat myös; ensimmäinen luento ylihuomenna torstaina - tervetuloa seuraamaan!